”Burden of proof” eli todistustaakka on käsite, jota käytetään monesti ateismin ja teismin välisessä keskustelussa. Sillä tarkoitetaan käytännössä sitä, että jonkin tietoväittämän esittäjällä tulisi olla perusteita väitteensä tueksi. Klassinen argumentoinnin ”kikka” on heittää tämä taakka omilta harteilta toisen harteille ja näin katsoa, kestääkö vastapuoli sen kuormaa.
Onko oikein heittää tämä taakka teistin harteita koettelemaan?
Jotta ylipäätään tätä taakkaa voidaan harteille sovitella, niin vaaditaan väite, jonka vuoksi tuo taakka tulisi ottaa. Tämä tarkoittaa sitä, että esitetään jokin uskomus, jonka perusteita kuten rationaalisuutta ja oikeutusta voidaan arvioida. Voimme kutsua tätä tiedolliseksi totuusväittämäksi. Väitteeksi tai uskomukseksi, jolla on jokin tietoa kantava arvo ja sen oikeutus täytyisi perustella. Väitän, että tiedän jotakin ja minulta vaaditaan perusteluja sille.
Teisti voi esittää tietoväitteen, jonka mukaan tietää Jumalan olevan olemassa. Hän voi perustella uskomuksen eri tavoin ja osoittaa sen oikeutuksen. Hän voi vedota erilaisiin filosofisiin argumentteihin, uskonnolliseen kokemukseen tai uskoa Jumalaan voidaan käsitellä esimerkiksi tietoteorian avulla.
Tietoteorian avulla teisti voi osoittaa, että uskonnollinen uskomus ei edes tarvitse tuekseen erityisiä argumentteja. Yksi tapa on esittää ensin jokin ns. normatiivisen tietoteorian malli. Tämä tarkoittaa jotakin teoriaa, jolla katsotaan tiedon ja oikeutuksen syntyvän. Esimerkiksi uskomus voidaan katsoa perususkomukseksi, joka ei vaadi muuta evidenssiä. Tai voidaan ajatella, että uskomus on oikeutettu, kun se on muodostunut luotettavan prosessin lopputuloksena (reliabilismi). Tai voidaan ajatella, että uskomus on oikeutettu, mikäli sille ei ole kumoavaa vastaväitettä (esim. fenomenaalinen konservatismi). Malleja on monia. Näistä normatiivisista teorioista teisti voi valita parhaaksi katsomansa ja soveltaa sitä sitten uskonnolliseen tietoon. (Tämä on eräänlainen reformoidun epistemologian sovellus, josta lisää myöhemmin). Yhtä kaikki teisti esittää, että uskoo Jumalaan ja myös perustelee uskomuksensa, kuka milläkin tavalla.
Ateisti voi pyrkiä väistämään tätä todistamisen taakkaa kokonaan. Mikäli lausutaan, että ”Jumala ei ole olemassa” on kyseessä uskomus, jonka oikeutusta voidaan nyt arvioida samalla tavalla, kuin teistinkin uskomusta. Moni ateisti saattaakin nykyisin kiertää todistamisen taakan määrittelemällä sanan ”ateismi” uudelleen. Hän näkee, että ateismi onkin itseasiassa keskustelun lähtökohta ja sitä ei tarvitse tai edes pysty perustelemaan sen enempää. Ajatellaan, että ateismin merkitys käsitteenä on vain ”uskon puutetta Jumalan olemassaoloon” se ei ole positiivinen tietoväittämä. Sanan merkitys olisi siis a-teisti, eli ”ei-teisti”. Näin muotoiltuna ei tehdäkään mitään totuusväittämää, joka vaatisi perusteita. Tässä on kuitenkin ongelma. Termi muuttuu käytännössä merkityksettömäksi keskustelun kannalta. Se ei enää ota kantaa Jumalan olemassaoloon, vaan ainoastaan siihen, mitä Jumalasta voidaan tietää. Toinen ongelma on, että tällaista termiä voidaan nyt soveltaa hyvin laajasti erilaisiin entiteetteihin. Ei ole periaatteessa mitään ongelmaa sanoa, että kissa, puu tai auto olisi ateisti, sillä kaikilta näiltä puuttuu määritelmän mukaan usko Jumalaan. Lisäksi, jos nyt näin määriteltynä ateisti kuitenkin haluaisi lausua jotain Jumalan olemassaolosta, hän joutuisi sittenkin tekemään totuusväittämän. Tällöin keskustelu alkaisi alusta. Asia ei siis ole loppuun käsitelty, se on siirretty kauemmaksi.
Miksi niin helposti ajatellaan, että todistamisen taakka on teistillä? Kyse voi olla siitä, että katsotaan ateismin olevan neutraali kanta tieteen ja tutkimuksen suhteen. Niin sanottu metodologinen naturalismi pyrkii selittämään kaikki tapahtumat luonnonmukaisin selityksin. Koska teismin katsotaan sisältävän jotain supernaturalistista, se halutaan rajata pois jo etukäteen. Tämä ei ole kuitenkaan neutraali kanta. Se olettaa jo etukäteen, että ateismi on tosi ja Jumalaa ei ole olemassa. Mikäli Jumala on olemassa, ei ole syytä poissulkea etukäteen ns. ”luonnonvastaisia” tapahtumia. On hyvä huomata, että metafyysiset, transsendentit tai supernaturalistiset tekijät eivät myöskään ehdottomasti edellytä teismin totuutta. Sitäkään ei oleteta etukäteen. Rehellinen totuuden etsijä on valmis päättelemällä päätymään parhaaseen selitykseen, vaikka se rikkoisikin aikaisemmin luonnollisina pidettyjä raja-aitoja.
Kenelle todistamisen taakka kuuluu? Vastata voisi monella tavalla, mutta yksi vaihtoehto on ajatella, että taakka on sillä, joka esittää jonkinlaisen tietoväitteen. Mikäli ateisti haluaa sanoa, ettei löydä todisteita Jumalan olemassaolon puolesta, eikä näin ollen voi uskoa tällaisen olennon olevan olemassa, niin tämä on täysin hyväksyttävää! Taakkaa ei silloin ole. Sen sijaan, jos hän haluaa väittää, että Jumalaa ei ole olemassakaan, niin tilanne muuttuu toiseksi.
-Tuukka Hollo
Kuva:Pixabay
Voit myös kuunnella podcast-jakson aiheeseen liittyen: Ateismi, mitä se on?
Kristinuskon totuusväittämiä filosofian ja teologian näkökulmasta 
Jätä kommentti